Petroskoin rautatieasema

Petroskoin rautatieasema
Näkymä rautatien ylittävältä sillalta

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Retkipäivä Kivatsuun, Kontupohjaan ja Peskille

Kivatsun  luonnonpuisto sijaitsee Kontupohjan piirissä noin 60 km päässä Petroskoista. Ehdottomasti käymisen arvoinen kohde. Matkustin sinne ystävieni kanssa henkilöautolla, mutta sinne pääsee myös bussilla. Googlaamalla Kivatsu retket löytyy paikallisten matkanjärjestäjien suomenkielisiä sivuja. Sisäänpääsymaksu puistoon on 200 ruplaa (n. 4,5€) Alueella on putouksen lisäksi ravintola ja museo.

Näin kesälomien aikana puisto on suosittu retkikohde, joten rauhallista hetkeä putouksen äärellä ei ole kuin aikaisin aamulla. Jos on aikaa ja halua kannattaa puistossa liikkua laajemminkin. Männyistä, kuusista ja koivuista koostuva metsä itsessään on jo elämys. Puuston keski-ikä on noin 120 vuotta ja vanhimmat puut ovat noin 300-vuotiaita, tälläistä ei Suomessa kovin monesta paikasta löydy.

Kosken partaalla olevaan kaiteeseen on kiinnitetty muutamia "rakkauslukkoja" rakastavaisten toimesta. Tapa on siis levinnyt myös tänne :)

Faktoja: Puisto on perustettu vuonna 1931 ja sen tunnetuin nähtävyys on Suunujoessa sijaitseva neliportainen vesiputous. Vesiputous on 10,7 metriä korkea ja samalla Euroopan toiseksi suurin tasankovesiputous.

Kontupohja

Paluumatkalla kannattaa poiketa Kontupohjassa. Rakennuskannaltaan se muistuttaa ehkä enemmän tyypillistä venäläistä kerrostalolähiötä kuin kaupunkia. Kylänä Kontupohja mainitaan historian kirjoissa 1563 ja se on toiminut alueen keskuksena tähän päivään asti. Mielenkiintoinen historiallinen seikka on se, että Itä-Karjalaan muuttaneet suomalaiset ja amerikansuomalaiset rakensivat Kontupohjan kylästä 1920 ja 1930 luvuilla kaupungin. Stalinin vainojen aikaan 1935-1937 kaupungissa vangittiin 11000 suomalaista, eli käytännössä koko suomalaisväestö.
Jatkosodan aikana 1941-1944 Kontupohja oli Petroskoin tavoin suomalaisten miehittämänä. 

Suurin työnantaja on paperitehdas, joka on rahoittanut kaupunkiin ravintolan, kävelykadun, kulttuuritalon, jäähallin ja kalanviljelylaitoksen. Toisin sanoen tehdas tarjoaa työntekijöilleen kaiken tarvittavan ja tämä varmasti lisää muuten syrjässä olevan kaupungin viihtyisyyttä.

Nähtävyyksistä on mainittava 1774 rakennettu Neitsyt Marialle pyhitetty ortodoksinen kirkko. Kirkon ympäristössä on säilynyt useita vanhoja karjalaistaloja.

Peski

Keidas Petroskoissa. Peski on pitkä, kaunis hiekkaranta lähellä Petroskoin lentokenttää. Sinne pääsee bussilla numero 8 ja matka maksaa 20 ruplaa (n. 40snt) tai taksilla 150 ruplaa (n.3€) Ranta on suosittu myös paikallisten keskuudessa ja helteisenä päivänä siellä on todella paljon väkeä. Perheitä, pariskuntia ja nuorisoa pelaamassa. 

Rannalta löytyy vesiliukumäki, ravintoloita, ratsastusta sekä polkuvenevuokraamo. Jos haluat rentoutua, nauttia auringosta ja syödä hyvin on tämä siihen oikea paikka.

Näkymä rannalta iltauringon aikaan Petroskoihin on henkeäsalpaavan kaunis. Hämärän laskeutuessa auringon viime säteet osuvat kirkkojen kupoleihin saaden ne loistamaan kultaisina valoina.





torstai 19. kesäkuuta 2014

Petroskoi (ja vähän Venäjääkin) aakkosina

A. Alkoholi- ja anniskelulaki on täällä huomattavasti väljempi kuin Suomessa. Voit esim. tilata vodkapullon pöytääsi ja nauttia sen sisällön yksin tai ystäviesi kanssa. Hintataso on samoin murto-osa Suomen hinnoista.

B. Berjozka. Näitä et enää täältä löydä. Kyseessä oli turistien ja maan valtaa pitävän eliitin kauppa, jossa maksuvälineenä toimi ulkomaan valuutta. Nykyisin kaikki saavat ostaa kaikkea ja kaikkialta.

C. Cigarettes eli savukkeet. Tupakkalakia tiukennettiin 1.6.2014 niin, ettei ruokailutiloissa enää saa tupakoida. Osa terasseista on myös täysin savuttomia. Suomen tapaan tupakkatuotteita ei saa myöskään mainostaa tai pitää esillä.

D. Datsha. Sama kuin kesämökki suomalaisille. Datshalla vietetään kesällä mahdollisuuksien mukaan aikaa ja viljellään erilaisia hyötykasveja talven varalle.

F. Filharmoninen sinfoniaorkesteri perustettiin Petroskoissa vuonna 1933. Orkesteri toimii edelleen ja konsertteja voi käydä kuuntelemassa keskustassa sijaitsevassa konserttitalossa.

G. Gagarin. Juri Gagarin on täällä edelleen sankari. Petroskoin rautatieaseman edessä oleva aukio on saanut nimensä avaruuslentäjän mukaan.

H. Hintataso. Elintarvikkeet ovat täällä edullisia esim. 300 grammaa naudan ulkofilee pihvejä maksaa kaupassa noin 140 ruplaa. Nahkakengät saa tarjouksessa 200 ruplalla jne.....toki kaikkea kallistakin löytyy.

I. Ikoni eli pyhäinkuva. Kyseessä ei ole taulu vaan uskonnonharjoittamiseen käytettävä esine.

J. Joet. Kaupunkia halkoo kaksi jokea. Lohijoki (Lososinka), joka joskus aikanaan oli nimensä veroinen ja Nieglajoki (Neglinka) käytännössä kaupungin keskusta-alue jää näiden jokien väliin.

K. Karjalan maakunta halkaistiin ensimmäisen kerran Pähkinäsaaren rauhassa 1323. Sen jälkeen raja on vaihtanut paikkaansa useaan otteeseen. Viimeisin raja piirrettiin vuonna 1944.

L. Leninillä on oma aukionsa kaupungissa. Patsas purettiin suomalaismiehityksen aikana ja jalustalle sijoitettiin kenttätykki. Vallan taas vaihtuessa patsas pystytettiin uudestaan ja perinteen mukaan hääpari käy viemässä patsaan juurelle kukkakimpun.

M. Matkustaminen  Venäjän sisällä on edullista ja omatoimimatkailija saakin täältä halutessaan paljon irti.

N. Nimensä Petroskoi eli Petrozavodsk (Pietarintehdas) on saanut Pietari Suuren mukaan. Pietari Suuri perusti kaupungin samaan aikaan kuin Pietarinkin. Lohijoen suulle rakennettiin järvimalmia rikastava tehdas ja tästä sai myös Petroskoi alkunsa.

O. Otto Ville Kuusinen on ulkomailla korkeimpaan poliittiseen asemaan päässyt suomalainen. Kuusisen palatsina tunnettu rakennus löytyy pääkadun varrelta. Otto Villen patsas katselee Ääniselle satama-alueella ja paikalliset ovat antaneet sille lempinimen "Kalastuksenvalvoja".

P. Poliisi on poliisi. Miliisi lakkautettiin ja koko laitos uudistettiin nimeä myöten. Miehistön määrää pienennettiin ja samalla palkkoja nostettiin reilusti. Lisäksi korruptioon syyllistyvälle on tiedossa ankara rangaistus.

R. Runonlaulajat. Perinne on vielä jossain määrin voimissaan Uhtualla ja Kalevalassa. Elias Lönroth kiersi Karjalan erämaita myöten keräämässä perinnettä talteen. Näiden pohjalta on koottu Suomen kansalliseepos Kalevala.

S. Suojatie on oikeasti suojatie. Autoilijat siis pysähtyvät ihan oikeasti, kun jalankulkija on ylittämässä/aikeissa ylittää tien suojatien kohdalla. Tätä myös valvotaan tehokkaasti poliisin toimesta. Muualla tien ylitys onkin jo melkoista riskipeliä.....

T. Taksi, suomalaisittain edullinen liikkumismuoto. Hinnat alkaen 100 ruplasta ylöspäin. Esim. Petroskoin keskustan alueella voit tuolla rahalla liikkua huoletta paikasta toiseen. Kielitaidoton sopii matkan hinnan esim. näyttämällä 100 ruplan seteliä ja kertomalla osoitteen. Jos kuski pyörittää päätään niin sitten siihen voi lisätä tilanteen mukaan 10 tai 50 ruplan setelin...

U. Ulkoministeriö. Petroskoissa ja Pietarissa toimivat konsulaatit. Näiden puoleen voi kääntyä hädän hetkellä. Selvitä yhteystiedot kuitenkin ajoissa :)

V. Venäjän valtiollinen draama- ja musiikkiteatteri Kirovin aukiolla. Täällä voit käydä seuraamassa mm. balettiesityksiä.

W. Wc-paperi tukkii viemärit. Paperia ei laiteta pönttöön, vaan roskikseen..

Y. Kirjainta Y ei tunneta lainkaan. Kyrillisissä aakkosissa y=u. Harva venäläinen ylipäätään osaa tuota äännettä.

Z. Zakuskat. Maukkaita ja  monipuolisia alkuruokia, nautitaan perinteisesti vodkasnapsin kanssa.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Karjalan Sanomat, suomen kieli ja suomenkielinen väestö Petroskoissa

Karjalan Sanomat  on liki 100-vuotias ja ainoa suomenkielinen sanomalehti Venäjällä (http://www.karjalansanomat.ru/)
Lehti vaalii suomenkieltä ja käsittelee suomenkielisten asioita koko Karjalan alueella. Lehteä on julkaistu suomenkielellä, lukuunottamatta vuosia 1928-1940 jolloin kielenä oli karjalan kirjakieli ja jota kirjoitettiin kyrillisillä kirjaimilla.

Lehden päätoimittaja on Mikko Nesvitski ja hän on ollut lehden palveluksessa vuodesta 1991 ja päätoimittajana vuodesta 2010.

Lehteä julkaisee Perioidka kustantamo ja lehden toimitus sijaitsee lähellä Äänisen rantaa.
Muita saman kustantamon lehtiä ovat aunuksenkarjalainen Oma Mua,  kulttuurilehti Carelia, lastenlehti Kipinä sekä vepsän- ja venäjänkielinen Kodima

Lehti perustettiin vuonna 1920 ja vuoteen 1937 lehdellä oli suomalainen päätoimittaja ja useat heistä olivat toimineet SDP:n kansanedustajina ja paenneet Venäjälle vuoden 1918 sisällisodan jälkeen.
Santeri Nuorteva on ehkä mielenkiintoisin ja tunnetuin henkilö lehden suomalaisista päätoimittajista. Hän toimi työväen ja sosialistisen aatteen puolesta Suomessa, Yhdysvalloissa ja Neuvosto-Venäjällä, jonne hänet karkoitettiin Englannista vuonna 1920. Santeri Nuortevan tytär Kerttu Nuorteva on tullut suomalaisille tutuksi mm. elokuvista Kuulustelu ja Hella W.

Vaikka itse Petroskoi ei ole koskaan kuulunut Suomeen, lukuunottamatta suomalaismiehityksen aikaa vuosina 1941-1944, on kaupungissa aina asunut suomenkielistä väestöä. Vielä 90-luvulla oli Petroskoissa, ennen Presidentti Koiviston antamaa asetusta paluumuuttajista, rikas suomenkielinen kulttuuri. Paluumuuton myötä kaupungista poistui opettajia ja taiteentekijöitä. Yhä harvempi nuori puhuu kotikielenään suomea, mutta kouluissa on mahdollista opiskella suomea, karjalaa ja vepsää ja kiinnostus kieltä kohtaan on taas kasvamassa.

Muita kielen vaalijoita Petroskoissa ovat Karjalan radio, Petroskoin Kansallinen teatteri (perustettu vuonna 1932) ja niin ikään ainoa suomenkielinen teatteri Venäjällä, Petroskoin yliopisto, sekä ylä- ja alakoulut, Petroskoin suomalainen seurakunta, kansantaiteilija Arto Rinne, joka on Sattuma-yhtyeensä kanssa esiintynyt ainakin Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa.


perjantai 23. toukokuuta 2014

Kizhi pogost kuvien kera

Kizhin saari Äänisellä on yksi Unescon maailmanperintökohteista ja ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka.

Saarelle pääsee kätevästi kantosiipialuksella ja koko reissun kesto on n.6,5h. Matkoihin aikaa kuluu 2,5h ja aikaa saarella oleskeluun jää 4h. Matkan koko hinta on 2500 ruplaa, josta 2000 matkoihin ja 500 saaren sisäänpääsymaksuun.

Miten sinne pääsee?

Petroskoin satamassa (tivolin puoleinen pääty) myydään lippuja. Lipun ostoon kannattaa varata aikaa, jos vaikka yhteistä kieltä ei löytyisikään. Itse pärjäsin ostotilanteessa englanninkielellä....ellei englanti suju kirjoita kohteen nimi paperille, niin lipunmyyjä hoitaa loput :)

Kesällä 2014 kantosiipialukset lähtevät klo 11.00, 11.30, 12.00, 12.00


Saarelta löytyy kahvila ja matkamuistomyymälä. Suosittelen kuitenkin eväiden mukaan ottamista, sillä alueella on lukuisia kauniita paikkoja pitää vaikka pieni piknikki.

Paloturvallisuussyistä
tupakointi on saarella sallittu vain siihen erikseen merkityillä paikoilla.



Kahvikattaus

Veistäjä työssään

Elävää historiaa


Arkkienkeli Mikaelin kappelin kattomaalaus


Työnjako

Kehruuta

Pääkirkon kupolit

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Matkustaminen


Petroskoihin voi matkustaa monella eri tavalla. Vaivattomin tapa lienee ottaa yhteyttä matkatoimistoon ja varata matka. 


Henkilöauto/moottoripyörä

Viisumin haltijoille suosittelen omaa autoa tai moottoripyörää. Niirala Petroskoi väli on hyvää tietä, lukuunottamatta muutaman kilometrin mittaista kuoppaista osuutta heti rajan jälkeen



Junalla Pietarin kautta

Viipurista kulkee useita paikallisjunavuoroja Pietariin. Lipun hinta on n. 250 ruplaa Matka kestää 2 tuntia ja matkalla tapaat musikantteja ja kaupustelijoita lehtimyyjästä jäätelönmyyjään. Paikallisjunalla matkustaessa on tärkeää pitää matkalippu tallessa koko matkan ajan. Lipun viivakoodilla pääset asemalaiturille sisään sekä ulos. Lisäksi lippu voidaan tarkistaa matkan aikana muutamaan otteeseen.Matkan jännittävin vaihe lienee rautatieaseman vaihtaminen metrolla. Suomen asemalta (Finljandski vokzal) Laatokan rautatieasemalle (Ladožski vokzal) Metro on selkeä ja opasteet löytyvät myös englanninkielellä. Tottumatonkin matkasta selviää, kunhan varaa vain aikaa tarpeeksi. Junalippu Pietarista Petroskoihin irtoaa edullisimmillaan alle 500 ruplalla.


Bussilla

Joensuu-Petroskoi välillä kulkee päivittäin bussivuoro, bussilippu kannattaa varata matkahuollosta etukäteen. Lippua varatessa tarvitset mukaasi passin ja viisumin. Matkan hinta on 20€. Lähtö Joensuusta tapahtuu klo 17 ja bussi pysähtyy matkan varrella Tohmajärvellä ja Niiralassa, perillä Petroskoissa bussi on 01.00-02.00 paikallista aikaa. Viimeinen pysäkki on hotelli Severnajan (Pohjola hotelli) edessä kaupungin keskustassa. Yhteyttä liikennöi venäläinen bussifirma, bussit ovat uudehkoja ja mukavia. Bussissa pärjäät yleensä suomenkielellä tai joku matkustajista tarjoutuu tulkiksi.
Helsinki-Petroskoi välillä liikennöi niin ikään kaksi bussifirmaa. Inkeriline lähtee Helsingistä illalla ja perillä olet aamulla klo 7.00, Incoming puolestaan ajaa päiväsaikaan. Ajopäivät saat varmistettua laittamalla sähköpostia yrityksiin englannin kielellä. Matka Helsingistä maksaa n. 40€, Imatralta kyyti maksaa 35€.


Petroskoihin!





Petroskoi muistetaan, ainakin oman ikäpolveni kyseessä ollessa, Väinö Linnan teoksesta Tuntematon sotilas.

Etsiessäni tietoa Karjalan Tasavallan pääkaupungista törmäsin lähinnä historian artikkeleihin. Tietoa tämän päivän Petroskoista oli saatavilla ainoastaan pieninä murusina ympäri internettiä.

Ajattelin, että tämä kaupunki ansaitsee enemmän huomiota ja näkyvyttä. Petroskoi on kaunis kaupunki täynnä ihmeteltävää turistille. Tästä syntyi ajatus blogisarjan kirjoittamisesta. Kirjoituksissani tulen käsittelemään matkustamista, nähtävyyksiä, aktiviteetteja, ravintoloita, arkkitehtuuria, majoitusta, yrityksiä, suomen kielen asemaa, kulttuuria, omatoimimatkailua, retkeilyä.

Näkökulmani on ihan tavallisen ummikon näkökulma, kirjoitan siitä mitä näen ja miten koen.


Yleisvaikutelma Petroskoista on siisti, rauhallinen ja kaunis kaupunki Äänisen rannalla. Vastaantulevat ihmiset ovat hyvin pukeutuneita, eikä kerjäläisiä juuri näy. Näin kevään korvalla  satama-alue vilkastuu ja terassit laittavat saslikgrillinsä tulille. Ilmassa leijuu savun ja ruuan tuoksu, perheet liikkuvat yhdessä.
Leppoisa on se sana, jolla Petroskoita kuvaisin.

Kaupunki tarjoaa matkailijan näkökulmasta herkkulautasen. Kulttuurin ystäville on tarjolla konsertteja, näyttelyitä, museoita.
Ostosmatkailijat löytävät omat mekkansa kaupungin lukuisista liikkeistä. Tarjolla on kaikkea ja paljon. Kenkiä, käsilaukkuja, vaatteita, hajuvesiä, merkkiliikkeitä, kirpputoreja...se mitä et täältä löydä, sitä et tarvitse.
Aktiivisempaa matkaa hakevat pääsevät mukaan koskenlaskuun tai vaikkapa vaellusreissulle Kivatsun putouksille.